Viimeisiä viedään

Mun aika tässä kaupungissa alkaa olla ohi. Niinku vaihto-oppilasvuosi :) Vaik oon kyl oppinu täällä monia asioita itsestäni ja yksi on se, ettei musta ikinä ois vaihto-opiskelijaksi. Kaks viikkoo poissa rakkaiden ihmisten luota on ku maailmanloppu, ni entäs sitten vuosi...

Täällä on tapahtunu tosi paljon kaikkee kivaa, ja vaikka rahat meni edestakaisin reissailuun niin töitä löytyy melkein koko kesäksi. Opintolainaa ei ole senttiäkään ja pääsen vielä Ranskaankin! Aika hyvä eka vuosi. Ja jos pääsykokeet menee hyvin, niin ensi vuosi on vielä parempi :)

Ilta

Kävelin kuoroharkoista kämpille päin, kello oli jo yli yhdeksän. Mulla oli painava laukku eikä kiire mihinkään, menin ihan hiljakseen. Lokit huus lujaa ihan lähellä ja musta tuntu kun oisin ollu ulkomailla. Taivas oli ihanan kuulas ja tyynen värinen eikä edes keskustassa ollu melkeen ketään muuta. Oon oottanu talven taittumista enemmän kun mitään ja nyt kevät on tullut.

Ei enkelille ole pakko piirtää siipiä

Ei enkelille ole pakko piirtää siipiä

Tänään tv:stä tuli Enkelimysteerio, Jostein Gaarderin samannimisen kirjan pohjalta tehty elokuva. Luin kirjan lapsena kahteenkin kertaan. En ole uskonnollinen, mutta Enkelimysteerio olikin jotain muuta. Siinä enkelillä ei ollut hiuksia tai kynsiä, ei sukupuolta, tunteita tai aisteja. Elokuvassa ei puhuttu kynsistä, mutta kumma kyllä kirjasta mieleeni ei jäänyt, paraniko leukemiasta kärsinyt tyttö vai ei, vaan kadonnut joulukuusen latvatähti, mielikuva huoneesta (joka oli elokuvassa juuri oikeanlainen!) ja enkeli, jolla ei ollut varpaankynsiä.

Mutta voi jos tahtoo

Keskiyöllä yksikseen hereillä sitä alkaa miettiä, miten lapsena ajatteli eri tavalla. Kukaan minun läheiseni ei ole koskaan kuollut, eikä kärsinyt suuria tuskiakaan, joten kymmenvuotiaana oli vaikeaa samaistua pieneen tyttöön joka tiesi, ettei koskaan kasvaisi aikuiseksi. Empatiaa tunsin toki, mutta keskityin enemmän kirjan tapaan ihmetellä kahden eri kulttuurin (jos voi puhua enkelikulttuurista) erilaisuuksista. Olin pienenäkin melko skeptinen, enkä ole koskaan uskonut enkeleihin. Se ei silti tarkoita, ettenkö haluaisi, että niitä olisi olemassa. En vain usko, että minun uskoni tekisi mistään sen enemmän olemassaolevaa. Enkelimysteeriossakin näin vain uusia mahdollisuuksia mielikuvituksella leikittelyyn.

On hurjaa, että voin ihan itse päättää, onko enkeleitä vai ei, onko niillä siipiä, sädekehää tai edes hiuksia. Minun maailmaani enkelit eivät kuulu, mutta jos kuuluisivat, ne olisivat jotain paljon vaihtelevampaa kuin vain ihmistä muistuttavat enkelit.