Pakkasta

Sää on hurjan kylmä, mutta mieli on kevyt. Joka päivä on valoisampi kuin edellinen. Ihan selvästi kevät on tulossa :)

Katsoin Pussikaljaelokuvan viikonloppuna:

Aloin miettii, et missä kohtaa tietää, että on ns. "mukana" elämän menossa eikä jämähtänyt paikalleen? Nuorena paikalleen jämähtäminen on selvästi tosi halveksuttu asia. Koulut pitää suorittaa vaadituissa ajoissa tai ainakin pitää olla tosi pätevä syy jos niin ei käy. Välivuosi on kirosana. Mut musta tuntuu et vähän vanhempana mä voisin olla ihan iloisesti hiukan kaavoihin kangistunut. En halua uraa, jolla pitää koko ajan pyrkiä etenemään tai ylenemään hierarkiassa. Sit vois alkaa tarkkailla asioita samalla tavalla kun ton elokuvan Lihi (Ylermi Rajamaa).

En tiedä tulenko koskaan enää selviämään ilman eteläikkunaa (saati avokadoni, jolle pimeä talvi oli koettelemus). Seuraavat kuvat nappasin ennen auringonlaskua ja sen aikana ikkunastani ja hyppelehdin ku oli niin herkän näköistä :)